Vain elämää...äidin elämää

Miten voikaan päivät äitinä olla erilaisia.

Eilinen päivä oli taas yksi tunne rikkaimmista päivistäni äitinä. Aamupäivä meni hieman väsähtäneessä olotilassa kun edellisenä yönä oli saanut valvoa keskimmäisen kanssa <3 . Päivällä sain ilon aiheita kun pienin lapsista kääntyi selältä vatsalleen <3 ja iltapäivällä koin kauhun sekä pelon hetkiä kun esikoiseni ei tullutkaan sovitunlaisesti iltapäiväkerhosta kotiin. Hätääntyneenä soittelin joka paikkaan; lapsen omaan puhelimeen, kavereille (puhelimet useimmilla kiinni), iltapäiväkerhoon, isälle enkä tavoittanut lasta. Vajaan kolmen tunnin etsintöjen jälkeen rakas lapseni <3 saapui itse takaovellemme. Minä tietenkin, helpottuneena kun näin lapseni kunnossa, aloin itkeä ja korotin ääntäni lapselle. Olin samanaikaisesti vihainen, mutta kuitenkin helpottunut että lapsi oli kunnossa. Äänen korottamisesta tuli itselle todella paha mieli :(  vaikka tiesinkin että se oli reagointia tilanteeseen ja omaan hätään lapsesta. Lapsi kertoi rauhallisella äänellä olleensa ystävällään leikkimässä. Hän oli ajatellut, että kun ei tullut suoraan kotiin niin arvaisin että hän on mennyt kaverilleen leikkimään. Jossain mielessäni näin ajattelinkin, mutta silti se pelko että jotakin on sattunut etkä saa kiinni tai löydä lasta mistään. Ja olemme sopineet että koulusta/iltapäiväkerhosta tullaan suoraan kotiin, tehdään läksyt ja sitten kavereille tai ainakin soitetaan ja kysytään voiko mennä kaverille. Puhelimensa lapsi kertoi unohtaneensa kouluun ja tästä syystä ei ollut siihen vastannut...niin ja kaverin puhelimesta oli akku loppunut. No mutta onneksi kuitenkin LOPPU HYVIN KAIKKI HYVIN <3 Kyllä taas oli äidin sydän sykkyrällään.....ilosta ja surusta <3 Mun rakkaat enkelit <3